Suomen Hippoksen Covid 19 ohjeistus poniraviurheilun harrastajille
1.9.2020
Tiedote 31.8.2020
Suomen Hippoksen ohjeistus poniraviurheilun harrastajille
Suomen epidemiologinen tilanne on kehittynyt epäsuotuisaan suuntaan ja todetut COVID-19-tapaukset ja joukkoaltistukset ovat lisääntyneet elokuun aikana. Suomen Hippos muistuttaa jokaisen raviurheilun parissa toimivan vastuusta koronaviruksen leviämisen estämisessä. Poniraviurheilu on Suomessa harrastustoimintaa. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että esimerkiksi Ruotsista (maa, johon kohdistuu matkustusrajoituksia) ei voi tällä hetkellä tulla Suomeen kilpailemaan.
Jos saapuu Suomeen maasta, jonka kohdalla matkustusrajoitukset jatkuvat, viranomaissuositus on 14 vuorokauden omaehtoinen karanteeni. THL suosittelee, että tällöin ei mennä työpaikoille ja ainoastaan välttämätön liikkuminen on mahdollista. Harrastuksissa käynti ei ole välttämätöntä liikkumista. Työssäkäynti raviradoilla Ruotsin ja Suomen välillä on erityisjärjestelyin mahdollista viikon välein.
Matkustusrajoituksien maasta saapuva ulkomaalainen voi saapua Suomeen ainoastaan työsuhteeseen tai toimeksiantoon perustuvan työmatkan takia.
Työsuhteeseen tai toimeksiantoon perustuvan työmatkan tarkoitus ja edellytykset selvitetään rajatarkastuksen yhteydessä. Rajatarkastuksessa voidaan työmatkalla olevaa henkilöä pyytää esittämään asiakirjoja maahantuloedellytysten täyttymisen toteamiseksi. Rajavartiolaitoksella on tällä hetkellä hyvin jyrkkä asenne esimerkiksi urheilijoita kohtaan. Urheilun, ja varsinkaan harrastustoimintaan liittyvän urheilun, ei katsota olevan välttämätön syy saapua Suomeen.
Suomessa noudatettavat karanteeniohjeet: karanteeniaika on 14 vrk alkaen Suomeen saapumisesta omaehtoisessa karanteenissa sallitaan liikkuminen työpaikan ja asuinpaikan välillä sekä muu välttämätön liikkuminen. Hippos muistuttaa, että karanteeniaika koskee kaikkia ulkomailta saapuvia
THL:n mukaan karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista. Osa infektiosairauksista voi tarttua jo ennen varsinaisten oireiden puhkeamista. Karanteenilla estetään tartuntoja mahdolliselta oireettomalta tartunnankantajalta muihin henkilöihin.
Muista kaikissa tilanteissa seuraavat asiat:
Vältä fyysisiä kontakteja
Vältä lähikontakteja niin paljon kuin mahdollista. Pidä vähintään 1–2 metrin turvaväli muihin ihmisiin
Noudata hyvää käsi- sekä yskimis- ja aivastushygieniaa
Noudata terveysviranomaisten mahdollisesti antamia ohjeita
Pidetään yhdessä huolta siitä, että ravikilpailuissa on turvallista jatkossakin!
Suomen Hippoksen kilpailuosasto