Vuosikokouksessa sinetöitiin sääntömuutos ja valittiin uudet hallituksen jäsenet

5.5.2025

Suomen Poniraviyhdistyksen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 27.4. Vuosikokouksessa käsiteltiin menneen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus, kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja budjetti, valittiin uudet jäsenet hallitukseen sekä hyväksyttiin viime syksynä ensimmäisen kerran käsittelyssä ollut sääntömuutos. Sääntömuutos koski jäsenten äänioikeuden ikärajaa ja hallituksen kokoonpanoa. Äänioikeuden ikärajaa laskettiin 18-vuodesta 16-vuoteen. Hallituksen kokoonpano muutettiin aikaisempaa joustavammaksi ennakoiden vapaaehtoisten määrän hiipumista. Säännöt on luettavissa yhdistyksen verkkosivuilta. 

Hallitukseen valittiin kokonaan uutena jäsenenä Veronica Wahlsberg ja Tommi Hankavuori. Jo aikaisemmin hallituksessa toimineista jäsenistä valittiin uudelleen Ann-Kristin Nyberg, Anne Ala-Korpi ja Irina Keinänen. Nuorisojäseneksi valittiin Tia Hänninen ja Hippoksen edustajaksi Hanna Närhinen. Varajäseniksi valittiin Satu Ylitalo ja Katja Hyttinen. Hallituksessa jatkavat edelleen viime vuonna valitut Maria Kalenius, Pia Sandström ja Tia Malinen. Puheenjohtajaksi valittiin Irina Keinänen ja varapuheenjohtajaksi Anne Ala-Korpi. Pia Sandström jatkaa rahastonhoitajana.

Kokouksessa hyväksytyt viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös kertoivat yhdistyksen 30-vuotisjuhla vuoden olleen aktiivinen: Suurleirin myötä kaikkea toimintaa, toiminnan tuottoja ja kuluja oli ennätysmäärä. Suurleirin ohella yhdistyksen taloutta rasittivat omien lähes sadan kilpailijan poniravien järjestäminen leirin päätteeksi sekä visuaalisen ilmeen uudistaminen ja markkinointimateriaalien  hankkiminen. Tilikausi oli 10 644 euroa alijäämäinen. Yhdistyksen vahva kassa riitti kuitenkin hyvin kattamaan suuremmat kulut, jotka olivat kertaluontoiset. Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana jopa 22%, ollen vuoden lopussa 166. Vuoden onnistumisiksi voidaan laskea myös uusien yhteistyökumppanien löytäminen, joista osan kanssa yhteistyö jatkuu aktiivisesti myös seuraavana vuonna. Yhdistyksen juhlavuoden tärkein teema oli lajin harrastajien yhteisöllisyyden edistäminen. Siinä onnistuttiin leirin myötä erinomaisesti. Leiri palkittiin Nuorisoravigaalassa kunniamaininnalla.

Vuoden 2025 teemaksi Poniraviyhdistyksen toimintasuunnitelmassa päätettin kansainvälisyys. Kansainvälisyyden ytimessä ovat raviponien PM-kilpailut Forssassa 12.7. sekä syksylle suunniteltu jäsenten opintoreissu Ruotsiin. 

Kilpailutoiminnan osalta kuluvana vuonna jatketaan sarjasuunnitteluyhteistyötä Suomen Hippoksen ja raviratojen kanssa sekä kehitetään edelleen omia kilpailukonsepteja Rehtiä, Karin Kannua, Black Horse Nuoret Tähdet -kilpailua, Ponitaituria sekä ollaan mukana SPRY:n alkuunpanemien suurkilpailujen palkitsemisissa ja palkintaan entiseen tapaan myös ansioituneita kasvattajia, valmentajia ja Suomen ennätyksen tekijöitä. Myös aktiivista jäsenten hankintaa jatketaan.

Budjetti vuodelle 2025 on maltillinen. Merkittävimmät tuotot koostuvat jäsenmaksuista ja Hippoksen avustuksesta. Menot kohdistuvat kilpailujen palkintoihin ja yhdistyksen toiminnan pyörittämisen peruskuluihin. Yhteistyökumppanien tuotot ohjataan suoraan kilpailuihin tai jäsenten eduksi.