Rehti kilpailu

Mira-Tex Oy tukee kilpailua 2023

Rehti kilpailu 2023


Poniraviurheilussa nostetaan jälleen esille rehti kilpailu.

Vuodelle 2022 on ajotapoihin tuli uusia sääntöjä ja hevosen hyvinvointia painotetaan entistä enemmän.

Rehtiin kilpailuun kuuluu tietenkin sääntöjen noudattaminen ja tuomareiden ratkaisujen kunnioittaminen. Myös ponien hyvä kohtelu on itsestäänselvyys. Mutta muistetaan myös kanssakilpailijoiden kunnioittaminen. Rehtiin kilpailuun kuuluu osata sekä voittaa että hävitä. Hyvä yritys palkitaan ja epäonnistumisesta otetaan opiksi. Poni on keskiössä.

Rehti kilpailu koskee sekä poniohjastajia että -valmentajia, mutta myös vanhempia, kannustajia sekä toimitsijoita.

Ohjastajat noudattavat sääntöjä ja rehdin kilpailun henkeä. Vastustajia kunnioitetaan, koska ilman heitä ei olisi lähtöjä. Yritetään muistaa, että voittaminen ei ole urheilun tärkein asia – vähintään yhtä tärkeää on pitää hauskaa, kehittyä ohjastajana, saada uusia ystäviä ja yrittää parhaansa. Muistetaan antaa tunnustusta kaikille hyville suorituksille. Tuomaristo haluaa auttaa ohjastajia ja heille kuuluu antaa sen ansaitsema arvostus.

Vanhemmat opettavat lapsilleen, että tärkeintä ei ole voittaminen vaan parhaansa tekeminen. Vanhempien kuuluu antaa tunnustusta tehdyille hyville suorituksille, sekä oman lapsen että kanssakilpailijoiden. Vanhempien tehtävä ei ole arvostella tuomareita tai epäillä heidän rehellisyyttään.

Tuomariston kuuluu toimia kilpailijoiden parhaaksi ja pyrkiä pitämään joskus tiukkakin kilpailutilanne rehtinä ja reiluna kaikille. Tuomariston pitää toimia johdonmukaisesti ja puolueettomasti. Tuomarit toimivat esimerkkinä muille ja suhtautuvat poniraviurheiluun ja sen sääntöihin ammattimaisella otteella.

Kohdelkaamme kilpailuissa muita kuten haluamme itseämme kohdeltavan. Radalla ei olla vastustajia vaan kilpakumppaneita. Poniraviurheilu ei ole kuitenkaan yksilölaji vaan koko ajan pitää huomioida muut kilpailijat; häiritä heitä mahdollisimman vähän ja antaa jokaisen pyrkiä hyvään suoritukseen. Muistetaan myös, että kesäkaudella suurimpien ravien aikana ajettavat ponilähdöt ovat lajimme näyteikkuna sekä muille raviurheilijoille että myös lajiamme tuntemattomille.

Poniraviurheilussa, kuten missä tahansa muussa lajissa, kehitytään ajan kanssa ja tekemällä. Hauska ja reilu toiminta kuuluu myös huipulle tähtäävien lasten ja nuorten urheiluun.

Veikkauksen videoarkisto tarjoaa mainion tavan kehittää itseään. Katsomalla lähdöt jälkikäteen ja miettimällä omia ajolinjoja, laukkojen alasottoa jne. tai ottamalla hyviä malleja muilta, pystyy kehittymään ohjastajana.



Rehti kilpailu -poniohjastajacup 15.5.-30.8.2023

Suomen Poniraviyhdistys ry järjestää rehti kilpailu -kampanjan liitteeksi poniohjastajacupin. 

Kilpailun tukijana on Mira-Tex Oy, joka lahjoittaa kilpailun voittajalle treenipuvun .

Seuraaville sijoille muita tuotepalkintoja

Cupiin osallistuu automaattisesti kaikki 15.5.-30.8.2023 ohjastavat ponikuskit, jotka ovat SPRY:n jäseniä. Vähintään kymmenen  parasta palkitaan.


Säännöt:

  • Pisteet lasketaan kaikista ponilähdöistä ajalla 15.5.-30.8.2023
  • Kilpailu on vuonna 2023 rajattu vuonna 2004 ja myöhemmin syntyneille.
  • Pisteitä saa sijoitusten mukaan: 16-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-loput sijat 1 piste. Hylätty ja keskeytys 0 pistettä.
  • Varoitus ohjastajalle nollaa kyseisen lähdön sijoituksesta saadut pisteet.
  • Ajo-/kilpailukielto nollaa kaikki ohjastajalle siihen asti kertyneet pisteet.
  • Joka kolmannesta varoituksesta nollautuu ohjastajalle kaikki siihen asti kertyneet pisteet.
  • Starttimäärien suhteuttaminen: Starttimäärän ylittäessä kilpailun aikana 20 starttia, jaetaan ohjastajan kokonaispisteet starttien määrällä kilpailuaikana ja kerrotaan luvulla 20. Tällöin saadaan näille ohjastajille starttien määrään suhteutettu pistemäärä. Esimerkiksi ohjastaja 1 ajaa 20 starttia ja kaikki voittoja = 320 pistettä ja ohjastaja 2 ajaa 30 starttia ja kaikki voittoja -> 480 pistettä / 30 * 20 = 320 pistettä eli molemmat saavat saman pistemäärän
  • Päädyttäessä tasapisteisiin, ratkaistaan sijoitus ensisijaisesti voittojen määrällä ja toissijaisesti kakkosten määrällä
  • Kilpailu järjestetään SPRY:n jäsenille, jäsenmaksu tulee olla suoritettu 14.5.2023 mennessä
  • Kerran cupin voittanut ei voi voittaa kokonaiskilpailua uudelleen.
  • Lisätietoja: Suomen Poniraviyhdistys, poniraviyhdistys@gmail.com



Rehti kilpailun suojelija 2022 on Santtu Raitala , kilpailua tukee Team Ranch Kelly
MPL-Forest Oy tukee kilpailua 2019
Veljekset Wahlsten tukee kilpailua 2017 ja 2018